Kesä 08 Selku ry. Galleria Linkit Harjoitukset Lehdistö
 


Tiedote 4.8.2008

Saapasjalkakissa kiittää kaikkia katsojiaan!
Sauvon Kesäteatteri kirjasi uuden yleisöennätyksen: 2147!

Sauvon Kesäteatterin Saapasjalkakissa oli arvostelu- ja yleisömenestys. Vuodesta 1986 saakka kesäteatteria pyörittänyt Sauvon Elävän Kulttuurin Seura saavutti Saapasjalkakissan myötä uuden yleisöennätyksensä. Myllärin pojan matkaa kruununprinssiksi seurasi kesän aikana 2147 katsojaa, mikä on noin 500 katsojaa enemmän kuin edellinen katsojaennätys (Pinocchio vuonna 2003).
Sauvon Kesäteatterin keskimääräiset katsojamäärät ovat vuosien aikana olleet 1000-1500 katsojan paikkeilla. Katsotuimpia esityksiä ovat olleet Pinocchion lisäksi Saustilan kartanoon sijoittunut Varjolilja vuonna 2001.
Sauvon Kesäteatteri kukitti 2000. katsojan ennen viimeisen näytöksen alkua. Palkittu katsoja oli kajaanilainen Liisa Karppanen.
Esityksiä oli kaikkiaan 15 (joukossa yksi ylimääräinen näytös). Ilmojen puolesta Saapasjalkakissa osui hyvään saumaan. Sade uhitteli katsojia vain muutamassa esityksessä.
Saapasjalkakissa sai kautta linjan hyvät arvostelut, samoin kuin yleisöpalaute on ollut runsasta.
Tulevan kesän toiminnasta ei ole vielä tehty päätöksiä, mutta asia otetaan jo alkusyksystä käsittelyyn.

 

 
 

© Selku ry./ hs