|
1
§
Yhdistyksen nimi on Paimion Veneilijät ry.
Yhdistyksen kotipaikka on Paimion kaupunki Länsi-Suomen läänissä.
Yhdistys on perustettu joulukuun 4 päivänä 1972 ja siitä käytetään
näissä säännöissä nimitystä seura tai yhdistys. Seuran
kieli on suomen kieli. Seuran tarkoituksena on edistää
merenkulkutaitoa ja –harrastusta sekä valvoa jäsenistönsä
yhteisiä veneilyyn liittyviä etuja. Tarkoituksensa
toteuttamiseksi yhdistys järjestää kokouksia, esitelmä- ja
merenkulun koulutustilaisuuksia, kilpailuja sekä yhteisiä retkiä
ja juhlia.
2
§
Yhdistyksen asioita hoitaa vuodeksi kerrallaan valittu hallitus,
johon kuuluvat puheenjohtaja ja neljä varsinaista sekä kaksi
varajäsentä. Syyskokous valitsee puheenjohtajan vuodeksi
kerrallaan ja muut hallituksen jäsenet kahdeksi vuodeksi siten,
että vuosittain kaksi on erovuorossa. Ensimmäisenä vuotena määrätään
erovuoroiset arvalla. Hallitus valitsee keskuudestaan
varapuheenjohtajan, sihteerin ja rahastonhoitajan.
3
§
Yhdistyksen nimen kirjoittaa puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja
jompikumpi yhdessä sihteerin tai rahastonhoitajan kanssa.
4
§
Yhdistyksen toimi- ja tilivuosi on kalenterivuosi. Kevätkokous
pidetään tammi-helmikuun aikana ja syyskokous loka-marraskuun
aikana. Yhdistyksen toiminnasta on hallituksen vuosittain
annettava kertomus kevätkokoukselle. Tilien ja tilintarkastajien
kertomuksen on oltava valmiina viimeistään 14 päivää ennen
kevätkokousta.
5
§
Seuran varsinaiseksi jäseneksi voi hallitus hyväksyä henkilön
ja juniorijäseneksi alle 18 vuotiaan henkilön, jotka sitoutuvat
noudattamaan seuran sääntöjä ja päätöksiä.
Kunniajäseneksi
voidaan hallituksen esityksestä seuran kokouksen päätöksellä
kutsua henkilö, joka on erittäin merkittävästi edistänyt
seuran toimintaa. Kunniajäsenen arvo on elinikäinen.
Kunniapuheenjohtajaksi
voidaan seuran kokouksen päätöksellä kutsua seuran
puheenjohtajana ansiokkaasti toiminut henkilö.
Kunniapuheenjohtajan arvo on elinikäinen.
Varsinaisilta
jäseniltä ja juniorijäseniltä perittävän liittymismaksun ja
vuotuisen jäsenmaksun suuruudesta erikseen kummallekin jäsenryhmälle
päättää syyskokous. Kunniapuheenjohtaja ja kunniajäsenet eivät
suorita jäsenmaksuja. Yhdistyksen kokouksissa on jokaisella
varsinaisella jäsenellä, kunniapuheenjohtajalla ja kunniajäsenellä
yksi ääni. Juniorijäsenellä on kokouksessa läsnäolo ja
puheoikeus.
Jäsenellä
on oikeus erota seurasta ilmoittamalla siitä kirjallisesti
hallitukselle tai sen puheenjohtajalle taikka ilmoittamalla erosta
seuran kokouksessa pöytäkirjaan merkitsemistä varten. Ero
katsotaan tapahtuneeksi heti, kun ilmoitus on tehty, mutta eroava
on velvollinen suorittamaan maksunsa sekä muut näiden sääntöjen
edellyttämät velvoitteet
kuluvan kalenterivuoden loppuun asti.
Hallitus
voi erottaa jäsenen, jos tämä on jättänyt erääntyneen jäsenmaksunsa
maksamatta kahdelta vuodelta
tai muuten ei täytä näiden sääntöjen mukaisia
velvollisuuksiaan tai toimii vastoin seuran tarkoitusta.
Hallitus voi myös evätä äänioikeuden seuran kokouksessa
maksuvelvollisuuden laiminlyöneeltä jäseneltä, jos jäsen ei
ole suorittanut säännöissä tarkoitettuja maksujaan hallituksen
päättämään päivämäärään mennessä.
Hallitus
päättää myös kurinpitotoimista ja niiden yhteydessä
annettavasta rangaistuksista, jolloin noudatetaan asianomaisen
lajin kansallisen liiton sääntöjä ja määräyksiä.
Päätös
tulee voimaan heti ja sen katsotaan tulleen asianomaisen tietoon
viisi päivää sen jälkeen, kun päätös on lähetetty
henkilölle kirjatussa kirjeessä. Erotetulla on oikeus kuukauden
kuluessa päätöksestä tiedon saatuaan kirjallisesti valittaa
yhdistyksen kokoukseen. Valituksen
perusteella hallitus alistaa päätöksen yhdistyksensä kokouksen
ratkaistavaksi, jolloin erottamispäätöksen vahvistamiseksi
vaaditaan vähintään ¾ kokouksessa annetuista äänistä.
6
§
Kevätkokouksessa käsitellään:
- Kokouksen avaus, avauksen
suorittaa seuran puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja.
- Valitaan kokoukselle
puheenjohtaja.
- Valitaan kokoukselle sihteeri.
- Todetaan kokouksen laillisuus
ja päätösvaltaisuus.
- Valitaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa
ja kaksi ääntenlaskijaa.
- Luetaan kokoukselle edellisen
toimintavuoden toiminta- ja tilikertomukset, sekä
tilintarkastajien antama lausunto.
- Päätetään tilinpäätöksen
vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä
hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille.
- Käsitellään muut esille
tulevat asiat.
- Päätetään kokous.
Syyskokouksessa
käsitellään:
- Kokouksen avaus, avauksen
suorittaa seuran puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja.
- Valitaan kokoukselle
puheenjohtaja.
- Valitaan kokoukselle sihteeri.
- Todetaan kokouksen laillisuus
ja päätösvaltaisuus.
- Valitaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa
ja kaksi ääntenlaskijaa.
- Päätetään seuraavan vuoden
toimintasuunnitelma.
- Vahvistetaan liittymis- ja jäsenmaksujen
suuruus.
- Vahvistetaan seuraavan vuoden
tulo- ja menoarvio.
- Valitaan hallituksen
puheenjohtaja, jota kutsutaan seuran puheenjohtajaksi.
- Valitaan hallituksen jäsenet
erovuoroisten tilalle ja varajäsenet joka toinen vuosi.
- Valitaan kaksi
tilintarkastajaa ja heidän varamiehensä.
- Valitaan toimikunnat ja
toimihenkilöt.
- Käsitellään muut esille
tulevat asiat.
- Päätetään kokous.
7
§
Hallitus on päätösvaltainen, kun läsnä on puheenjohtaja tai
varapuheenjohtaja sekä kaksi varsinaista tai varajäsentä.
8
§
Yhdistyksen kokoukset kutsutaan koolle ilmoittamalla
kokouksesta paikkakunnan lehdessä vähintään seitsemän päivää
ennen kokousta.
9
§
Seuran veneluetteloon merkitään kaikki ne jäsenten veneet,
jotka vuosittain suoritetussa katsastuksessa on siihen hyväksytty.
Tästä annetaan veneenomistajalle kuluvaksi purjehduskaudeksi
katsastustodistus.
10
§
Yhdistyksen tunnuslippua saadaan käyttää ainoastaan yhdistyksen
veneluetteloon merkityssä veneessä.
11
§
Näiden sääntöjen muuttamisesta on tehtävä päätös kahdessa
vähintään kuukauden väliajoin pidettävässä kokouksessa.
Sama määräys on yhdistyksen purkamisesta. Yhdistyksen
lopettaessa toimintansa on sen omaisuus annettava Suomen
Meripelastusseuralle.
12
§
Näiden sääntöjen lisäksi noudatetaan, mitä laissa
yhdistyksistä määrätään.
|